Vi(r)allinen Sihteeri

31.3.2021 Paluu työarkeen

Loppuu se pisinkin loma ja jää kaipaus siihen olemisen vapauteen, joka sinä aikana on ollut.

Koin kahden viimeisen vuorotteluvapaaviikon aikana kirjoittaille tyypillistä kirjoitusjumia, osa menee atk:n piikkiin, en vain halunnut koskea koneeseen ellei ollut ihan välttämätöntä.

Aloin pitää nukkumispäiväkirjaa, paperisena, koska edellämainittu jumitus. Syy nukkumispäiväkirjan aloitukseen on se, että sellaiset uupumisen olotilat joita koin lähes päivittäin töissä ja joiden toivoin menevän vapaan aikana ohi eivät ole menneet ohi. Olen joutunut toteamaan sen tosiasian, että  ne ovat tulleet pysyväksi osaksi syövän jälkeistä elämääni.

Haluttomuus palata tavalliseen työarkeen on huomattavan kosketeltava. Ehkä osa siitä selittyy mukavuudenhalulla ja sillä että tämä rento aamuoleminen jää nyt pois. Osa myös sillä että edellä kertomani uupuminen on tullut pysyväksi. Joudun sopeutumaan muutokseen johon moni muukin on joutunut sopeutumaan.  Se saattaa tarkoittaa sitä että en ole enää sataprosenttisen työkykyinen joka päivä.

Mutta nyt aloitan työt eli etätyöt kotikonttorille ja huomenna on huhtikuu. 

Tämä on Talviunipäiväkirjan viimeinen päivitys. Tästä eteenpäin tulee jotain muuta, joka härmistynee sanoiksi tulevan viikonlopun ja pääsiaisen aikana.

6.3.3021 Eri tekniikoilla kirjoittaminen

Juuri loppuneen "Oman elämäsi runoilija"-kurssilla harjoiteltiin kirjoittamista tekstejä erilaisilla kirjoitustekniikoilla. Ne ovat hyviä apuvälineitä silloin kun haluaa kirjoittaa mutta varsinaista ideaa ei juuri sillä hetkellä tekstille ole olemassa.

Opin sellaisia tekniikoita kuin: somerunous, hakukonerunous, kollaasi, luettelot ja listat ja päällekirjoitus. Somerunoudessa määrittelevä tekijä on esimerkiksi twitterin  merkkimäärä, kollasissa otetaan muiden tekstejä ja yhdistellään niitä sattumanvaraisesti, sana sieltä lause täältä.

Päällekirjoituksessa otetaan myös jonkun muun teksti ja muokataan se omaksi niin, että siitä vielä tunnistaa ehkä alkuperäisen tekstin josta tai johon se on tehty. Tätä ovat tehneet paljon Vain elämää -sarjan  musiikintekijät. Ovat olleet aivan kertakaikkiaan taitavia.

Edellä kertomani tekniikat sisältävät jo sen, että kirjoittamiseen voi inspiroitua muiden teksteistä. Tuottamasi teksti joko sisältää tuon toisen tekstin osia tai on ihan kokonaan sinun omaa ajatatteluasi. Sellaista se elämäkin on.

Tänään kirjoitin kollaasityyppisen tekstin aja paremmin -kirjasta. Kirjan nimi on kirjoitettu pienillä kirjaimilla, tämä ei siis ole kirjoitusvirhe. Teksti löytyy Runoja alasivun  puolelta.

Kirja jäi käsiini viimeksi sotkun kirjastossa ollessani, kun poistin vanhoja kirjoja, jotta saadaan uusille tilaa.

Miksi se jäi käsiini? Siksi, että opetan poikaani autolla ajamisen vapauttavaan maailmaan ja toiseksi on aika mielenkiintoista tutustua kirjaan jossa kerrotaan auton ja ajamisen ohjeita vuodelta 1962. Ajalta, jolloin  turvavyö ei ollut auton vakiovaruste ja sen käyttökin tuli pakolliseksi suomessa vasta vuonna1975.

Kolmas syy oli tutustuminen aikakautensa kirjalliseen ilmaisuun. Se kun on muuttunut vuosikymmenien aikana melko paljon. Heti toisella sivulla eteen tuli lause "Jäljellä on kuitenkin eräitä uskollisia palvelijoita". Mielenkiintoinen ja humoristinen ilmaisu näin  nykynäkökulmasta nähtynä. Varsinkin kun kyse oli auton erilaisista merkkivaloista ja mittareista.

Palataan siihen, että eri tekniikoilla voi kirjoittaa vaikka sitä varsinaista kirjoittamisen aiheinspiraatiota ei juuri sillä hetkellä olisikaan, vain se kova halu saada jotain kirjoitetuksi. Ei tarvitse odotella tai haeskella sitä aihetta, niitä on ihan nenän edessä. Mitä arkipäiväisempi, sitä parempi.

Tältä osin vuorotteluvapaani yksi tavoite on toteutunut. Olen oppinut kirjoittamaan uusilla tavoilla. Inspiroitunut toisten teksteistä, musiikista ja maalauksista tai vaikka paneelikeskustelusta. Ei tarvitse olla L. Onerva kirjoittaakseen omasta elämästään ja siitä mitä juuri nyt näkee arkipäivässään.

3.3.2021Ajatus katosi

Stressi voi aiheuttaa satunnaista muistin menetystä. Saman ilmiön aiheuttaa sytostaattihoidot eli meillä syöpähoidetuilla on silloin sytoaivot. Sitä kutsutaan toisinaan myös aivosumuksi.

Sytoaivot aiheuttavat unohtelua, ajatusten karkailua ja katoamista, muistisairausoireiden tapaisia oireita. Työpaikalla sytoaivot eivät siedä kovin hyvin avokonttoria tai sen tapaisia työtiloja, ääniherkkyys kasvaa,  keskittyminen on ajoittain heikompaa ja erityisesti silloin jos on nukkunut  huonosti.

Siihen ei varsinaisesti ole mitään apua, muuta kuin aika. Ajan kanssa aivot toipuvat toisilla paremmin ja nopeammin, toisilla hitaammin. On vain siedettävä sitä, että pää ei ole ihan sama kuin ennen eli sen toiminta on hitaampaa.

Muistilappuja pitää olla, kalenterin täytyy olla paperinen, koska itselläni ainakin käsinkirjoitettu jää paremmin mieleen. 

Eniten itselleni harmia tuottaa se, että ajatus katoaa silmän räpäyksessä enkä sitten muista enää mitä piti tehdä. Joskus löydän ajatukseni, kun menen takaisin siihen pisteeseen missä olin juuri ennenkuin ajatus katosi, joskus sekään ei auta.

Mielikuvitukseeni sytostaatit eivät vaikuttaneet, toisinaan tuntuu että ne jopa paransivat sitä. Niin, mitäs minun sitten pitikään kirjoittaa? Jotenkin tuntuu että se liittyy luovuuteen, mutta eipä mittään palataan siihen sitten toinen kerta.

1.3.2021 Hyväksyin sen, että yöllä voi olla hereillä

Ole armollinen itsellesi. Mitä se oikein tarkoittaa?

Vaikeiden sairauksien tai suuren työtaakan keskellä, meille sanotaan, että pitäisi olla armollinen itselleen. Mutta, mitä se oikein tarkoittaa? Millaisia asioita pitäisi sisällyttää tuohon armolliseen ajatteluun? Ajattelen itse näin: armollisuus on itsensä hyväksymistä, omien hyvien ja huonojen puolien sekä omien rajoitteiden hyväksymistä. Armollisuus on sitä, että ei moiti itseään kaiken aikaa. Armollisuus on sitä, että kiittää itseään pienestäkin hyvin tehdystä työstä, siitä että jaksoi imuroida tänään, siitä että kävi kävelylenkillä.

Omassa mielessäni sana armollisuus on jo kokenut hieman inflaatiota, se on kulunut liiassa käytössä. Haluan sanoa selkokielisesti, ole kiltti itsellesi. Salli itsellesi huonot hetket, koska niitä hyviä on tulossa. Anna hyville hetkille mahdollisuus. Kysyn monesti itseltäni, tuntuisiko hyvä hetki hyvältä ilman näitä huonoja hetkiä? Vastasin, ei tuntuisi. Jos jatkuvasti olisi vain hyviä hetkiä, ne arkipäiväistyisivät ja menettäisivät merkityksensä hyvinä hetkinä. Pitäisi etsiä aina vain parempia hetkiä ja sehän ei todellisuudessa ole mahdollista. Arkipäiväiset asiat ovat hyviä ja arvokkaita. Kehun itseäni siitä, että olen saanut arkeni sujumaan ihan tavallisella tavalla. Se on sitä, että on kiltti itselleen.

Jos ei jaksa, se on okei

Jos nukuttaa päivällä, pitäisi sallia itselleen päiväunet. Ei tarvitse kokea huonommuutta siitä, että nukuttaa. Jokaisen elimistö toimii eri tavalla, toiset tarvitsevat päiväunet ja toiset eivät. Väsymys tai virkeys voivat kumpikin johtua sairaudesta tai henkilökohtaisista ominaisuuksista, emme voi verrata tässä asiassa itseämme jonkin toiseen.

Jos ei nukuta yöllä, pitäisi hyväksyä se, että juuri nyt ei nukuta ja että on ihan okei olla hereillä kello kaksi yöllä. Kun ajatukset alkavat pörrätä sata lasissa, kirjoitan ne paperille ja teen itselleni voileivän. Sitten voin taas koittaa tulisiko uni. Auttaisiko sinua rentouttavan äänikirjan tai musiikin kuunteleminen unen saamiset? Entä painopeitto? Keinoja on, kokeilemalla löydät omasi. Niitä voi olla useita, sama juttu ei ehkä toimi monena yönä peräkkäin. Olen itsekin kokeillut monia keinoja ja niiden yhdistelmiä. Joku yö toimii jokin toinen ja toisena yönä taas jokin muu. Siitä ei pidä soimata itseään, ettei juuri tämä keino toiminut juuri nyt.

Jos asunto on sekaisin ja villakoiria nurkissa, mutta nyt vain voimat eivät riitä siivoamiseen. On ihan okei, että siivoaa sitten kun jaksaa ja sen verran kuin jaksaa. Sallittua on myös pyytää ystävää auttamaan siivoamisessa. Yhdessä siivoaminen on paljon hauskempaa kuin yksin.

Jos ei vaan jaksa eikä pysty. Pyydä apua ystäviltäsi, perheenjäseniltä tai vaikka seurakunnasta. Kun kaikenlainen jaksaminen on lopussa, negatiivinen olotila alkaa ruokkia itseään. Silloin on pyydettävä apua, vaikka se ensin tuntuisi kuinka nololta. Salli itsellesi helpotus arkeen, pyydä kaveri kanssasi käymään kaupassa, pyydä kaveri kanssasi lenkille, kahville, teatteriin, ihan mihin vain. Apua ei osata tarjota, ellei tiedetä sen tarpeesta.

Jos on masentunut mieliala ihan mistä vaan, eikä sitä osaa kohdistaa mihinkään erityiseen, sekin on ihan okei. Kaikki tunnetilat ovat oikeita ja sallittuja. Sinä tunnet siten kuin tunnet. Jos sinua itkettää, anna itkun tulla, jos sinua naurattaa, anna naurun tulla. Jos haluat heitellä astioita, heitä jotain mikä ei mene rikki. Hyvin terapeuttista minulle itselleni oli repiä vanhoja kirjoja, joita ei enää tarvita. Minun piti ensin sallia itselleni se, että tämä kirja on lupa tuhota.

Jos apaattinen päiväsaikaan, vaikka olet nukkunut hyvin, on mahdollista, että aivosi huijaavat sinua ajattelemaan ikäviä ajatuksia. Ota ne haltuun, sano että nyt olen väsynyt, nämä ajatukset ovat vinossa, en oikeasti ajattele itsestäni näin. Minä olen mukavampi kuin ajatukseni nyt haluavat kertoa.

Jos et jaksa tehdä ruokaa, on ihan sallittua hakea ruoka puolivalmiina tai kokonaan valmiina kaupasta. Siitä ei tarvitse moittia itseään, vaikka olisitkin ollut vakaasti valmisruuan vastustaja. Ei se nyt niin iso ero ole siihen, että käyt ravintolassa syömässä. Kaupan ruuan kanssa ero tulee vain siitä, että tiskit ja roskat jäävät sinulle.

Minun pitäisi liikkua, mutta mikään ei kiinnosta. Joskus on niin, että ensin on pakotettava itsensä aluksi kävelylenkille ja sitten voi lisätä esimerkiksi pyöräilyn tai talvella hiihdon. Liikunta tekee hyvää, mutta sitäkin pitää tehdä pieni pala kerrallaan. Voimat ja jaksaminen lisääntyvät, kun joka päivä liikut vähän enemmän kuin eilen. Hyväksy se, että pienillä askelilla pääsee eteenpäin. Maratoniakaan ei opita viikossa eikä kuukaudessa.

Minun pitäisi soittaa kavereille, mutta en jaksa kuunnella heidän puhettaan siitä, miten hyvin heillä menee. Ei ole pakko, jos et jaksa kuunnella jotain kaveriasi, ei tarvitse. Sinulla ei tarvitse olla huono omatunto siitä, että et soita ja jaksa kuunnella häntä. Ihmiset vieraantuvat toisistaan, toisten persoonallisuus muuttuu ja silloin ennen hyvin toiminut kaverisuhde ei enää toimikaan. Ei se ole sinun syysi, ei se ole kenenkään syy.

Arvosta itseäsi ja osaamistasi

Vertaamme osaamisiamme ja taitojamme toisten taitoihin. Minä en osaa kutoa villasukkaa tai minä en osaa kirjoittaa runoja. Ei tarvitse, löydä oma osaamisalueesi. Tee se omalla tavallasi, älä vertaa aikaansaannostasi toisten töihin.

Käy oman mukavuusalueesi reunoilla tai mene niistä reilusti yli. Askel kerrallaan. Haluaisitko laulaa, mutta et uskalla. Kokeilisitko kuoroa, siellä voi laulaa muiden kanssa eikä kenenkään ääni erotu joukosta. Haluatko maalata taulun? Mene kurssille ja opettele. Taulun maalaamisessa on enemmän vaiheita kuin mitä olemme joskus koulussa oppineet. Sinun ei tarvitse olla Helena, maalataksesi kauniita tauluja. Sinun taulusi kuvastaa sinun persoonaasi, ei Helenen. Kun sinun tekemäsi taulu tuo sinulle hyvän mielen, silloin taulu on onnistunut. Maalaa itsellesi, älä toisille.

Lapset eivät lannistu vaan harjoittelevat ja harjoittelevat. Muistatko, miten itse opettelit polkupyörällä ajamista? Kuinka vaikeaa se oli ensin ja sitten sinä vain opit, koska harjoittelit sinnikkäästi. Sitä ennen harjoittelit kävelemään ja kiipeämään. Harjoittele samalla tavalla itsesi ja ajatustesi hyväksymistä.

Nauti itsekseen olemisesta ja hiljaisuudesta. Jos sinulla on lemmikki, ota se kainaloon ja laita silmät kiinni, kuvittele vaikka kaunis kesäpäivä voikukkanurmikolla.

Tee lista asioista, joita osaat tehdä. Kaikki käy, ihan kaikki. Aloitetaan siitä, että osaat: pukeutua, pestä hampaat, laittaa aamupalaa, lukea uutisia ja selata nettiä, kirjoittaa viestejä ja sähköpostia. Tehdään niistä osaamispäiväkirja, samalla tavalla kuin ruokavalion uusijat tekevät aluksi ruokapäiväkirjan. Havainnollistetaan oma osaaminen ja pärjääminen arjessa. Tuntuu aluksi vaikealta, mutta helpottuu kun niitä ranskalaisa viivoja vain tulee, yksi kerrallaan. Itseä on helpompi arvostaa, kun tietää mitä osaa, osaa sen juuri niin hyvin, että sillä pärjää.

28.2.2021 Kalevalan jalanjäljillä

Olen kuluneen viiden kuukauden aikana osallistunut erilaisiin kirjoitusharjoituksiin ja minikursseille. Tällä viikolla EilaBertta kysyi, kuka sinä olet Kalevalan hahmoista? Kehen hahmoista itse samaistut? Kuka tuntuu läheisimmältä? Miksi? Mitä yhteistä sinulla on hahmon kanssa? Mitä voisit häneltä oppia?

Ensin olin sitä mieltä, että en löydä yhdestäkään Kalevalan hahmosta itselleni sopivaa. Kävin kuitenkin läpi hahmot ja yllätys, yllätys, sieltä löytyi Lemminkäisen äiti.

Lemminkäsen äiti, varoittelee ja neuvoo poikaansa, mutta käy myös reippaasti toimeen, kun Lemminkäinen tarvitsee apua. Nimettömäksi (hänellä ei ole Kalevalassa etunimeä eikä sukunimeä) jätetty äiti kuvataan mahtavana loitsijana ja parantajana, joka saa palautettua poikansa henkiin.

Lemminkäisen äiti tarttuu reippaasti toimeen, kun hänen lapsensa on pulassa. Näin olen tehnyt itsekin. Usein tuo toimeen tarttuminen on vaatinut sellaista rohkeutta ja määrätietoisuutta, jota olen sitten jälkeenpäin vain ihmetellyt, mistä se tuli. Tuli mistä tuli, mutta tarpeeseen tuli siinä tilanteessa, kun omaa lasta piti auttaa.

Hahmon lyhyt kuvaus tuntui edellä kuvastusta syystä läheisimmältä ja se myös yhdisti minun persoonani tuohon hahmon persoonaan. Äiti, joka puolustaa ja auttaa lastaan. Kaiken hädän ja uupumuksen keskellä. Elämä on kovaa, on laitettava kova kovaa vastaan ja tehtävä oikeita asioita, jotta seuraava luku elämässä olisi helpompi. Tai, ei ehkä helpompi, mutta ei ainakaan vaikeampi. Jos siitä huolimatta käy niin, että haasteet vain jatkuvat, olet ainakin tehnyt kaiken sen mitä voit ja pystyit.

Voisin oppia tältä hahmolta hiljaista läsnäoloa. Voimaa, joka huokuu ilman sanoja, kuin taika ja kuudes aisti. Hiljaisen läsnäolon avulla, voisin nähdä paremmin läheisteni huolet ja auttaa heitä pääsemään vaikeuksista yli, kunkin omalla tavallaan.

Tietenkin läheisteni ja ystävieni auttaminen on tärkeää, tosin joudun aina laittamaan oman jaksamiseni sen kaiken edelle. Taruhahmona Lemminkäisen äiti pystyi asioihin, joihin meistä tavallisista ihmisistä ei kukaan pysty.

Näillä mennään, välillä jaksetaan paremmin ja välillä sitten on pakko lepäillä enemmän.

25.2.2021 Koronasuositukset kuin mopokypärä

Omatoimisissa aikuisten harrastusryhmissä on useita viikkoja väännetty kättä siitä, mikä on suositus ja mikä on määräys. Voiko suositusta määrätä käytettäväksi kuin määräystä vaikka se on suositus?

Koitin vääntää tämän asian itselleni rautalangasta ja keksin verrata sitä mopokypärän käyttöpakkoon, joka oli ensin vain suositus. Kuka käytti kypärää kun sitä ei ollut vielä pakko käyttää? Aika harva.

Kypärää käyttivät vain ne, jotka oikeasti halusivat välttää vakavat vammat kypärän avulla. He eivät halunneet  vammautua loppuiäkseen tietäen että sen olisi voinut välttää kypärää käyttämällä. Onnettomuutta kun ei aina voi välttää vaikka itse toimisi liikenteessä ennakoivasti.

Tässä ajatusyhtälössä kypärä on suositus ja koronavirus onnettomuus. Haluammeko noudattaa suosituksia vai emme? Haluammeko että suosituksista tulee määräyksiä, koska emme ole noudattaneet riittävän hyvin suosituksia? Koitammeko onneamme niin pitkälle että onnettomuus kohtaa meidät.

Virus on siitä ovela onnettomuus, että on vain ajan kysymys milloin on niin huono tuuri että joku tartunnan saanut on riittävän kauan liian lähellä. Virus toimii ennakoimattomasti.

Noudattamalla näitä suosituksia, hidastamme nykyisen viruksen ja sen muuntovirusten leviämistä, kunnes suurin osa meistä on saanut rokotteen eli jonkinlaisen palomuurin virusta vastaan.

21.2.2021 Minne aika katoaa?

Muutaman päivän ajan olen miettinyt, minne aika katoaa? Miksi se kuluu niin nopeasti kun sen kulumista ei odota? Miksi odottavan aika on pitkä?

Aika tuntuu katoavan jonnekin, ikäänkuin se valuisi sormien välistä ilman että ehdit käytää siitä jokaista sekuntia, joka olisi mahdollista käyttää. En ehdi niin paljon kuin luulin. Olenko kenties hidastunut iän myötä? Lisää kysymyksiä ilman vastauksia.

Ajan kulumista  ihmettelee varmaan yksi ja toinen. Sanotaan että aika kuluu nopeasti kun on kivaa, se tuntuu olevan totta. Nukkuessakin aika kuluu nopeasti, varsinkin jos nukkuu sikeästi ja hyvin. Päinvastaisessa tilanteessa yö on hirvittävän pitkä. Odotat, että nukahtaisit, etkä sitten nukahdakaan. Onko Nukkumatti kenties unohtanut käydä luonasi vai onko unihiekka ollut huonolaatuista? Epäreilua joka tapauksessa.

Alan pian etsiä käsijarrua ajan kulumiselle, koska kohta koittaa maaliskuu. Maaliskuu tarkoittaa viimeisen vapaakuukauden alkamista. Sitten on hiihtämiset hiihdetty, pitkät aamu-unet ohitse ja herätyskellottomuus historiaa.

Olen ollut oikeaan aikaan hengähtämässä. Olen ladannut akkuja, kuluttanut niitä ja taas ladannut. Olen ystäväni kanssa miettinyt aktiivista joutilaisuutta ja sitä miten henkisesti ja fyysisesti loppuunajettu ihminen toipuu. Olemme päätyneet samaan toteamukseen kuin monet muut meitä ennen, siihen tarvitaan aikaa. Vaikeampaa on sanoa paljonko sitä kenenkin kohdalla tarvitaan. Eli odottavan aika on pitkä kun määräaikaa ei tiedä.

Eli aika aikansa kutakin. 

17.2.2021 Joskus en tiedä olenko liikaa vai liian vähän

Itselleni olen alkanut riittää, tietäen että kun olen itse tyytyväinen omiin aikaansaannoksiini, niin on hyvä. Työasiat ova toinen asia.

Olen silti törmännyt siihen että ei saisi olla muita parempi, koska muut tuntevat silloin itsensä riittämättömiksi. Minä, joka en ole ollut koskaan paras yhtään missään. 

Kun on ollut tyytyväinen omaan keskinkertaisuuteensa ja oppinut omin neuvoin kirjoittamaan, nostanut itsensä vaikka kuinka monta kertaa kriisin keskeltä, tiennyt että on liian vähän mutta sen täytyy riittää.

Olin aina lyhin, hitain ja minut valittiin viimeisenä pesäpallojoukkueeseen. 

Silloin olin liian vähän, nyt olen liian paljon. 

Hyvä päiväkirja, anteeksi että olen taas ymmälläni tästä maailmasta. SE jaksaa yllättää aina silloin, kun sitä vähiten odottaa. Juuri kun on luullut ymmärtävänsä sen juonen, se muuttuu.

Kaikki muuttuu, jotkut vain yrittävät väkisin pysyä vanhassa kiinni. Siitä se johtuu.

10.2.2020 Kuuntelin kirjan

Hieman alle vuosi sitten löysin yleisten kirjastojen äänikirjasovelluksen Ellibsin. Sen jälkeen olen kuunnellut yli kaksikymmentä kirjaa. Kirjoja olisi enemmänkin, mutta osa kirjoista on ollut minulle sopimattomia. Jätän tylysti kesken kirjan, joka ei miellytä.

Viimeisin kuuntelemani kirja on Keskusteluja Gottfried koiran kanssa. Kirja oli riemastuttava vuoropuhelu ihmisen ja koiran kanssa. Koiran, joka päättää ottaa itselleen ihmisen. Ihan kuin ihmiset yleensä päättävät ottaa koiran.

Gottfried ottaa kantaa ihmiselämään koiranäkökulmasta, harrastaa epätasaisella kävelyä ja toimii koira-asiakoirana ympäri eurooppaa. 

Äänikirjat ovat yksi tapa kuluttaa aikaa keskellä yötä kun herään enkä enää saa unta. Se on myös keskellä päivää hyvä keino ottaa päiväunet, eli minun tavallani, rauhoittua paikalleen puoleksi tunniksi. Korvaan myös autoradion kaupallisen musiikkikanavan hyvin usein äänikirjalla.

Olen alkanut jopa miettimään, olisiko minusta äänikirjojen lukijaksi. Monimutkaisen mielipuolinen mielikuvitukseni keksii uusia juttuja ja olen todennut että kaikkea ei todellakaan ole tarkoitus toteuttaa. 

7.2.2021 Hyvä sauna on aina hyvä sauna

Muutama yö on taas mennyt vähän katkonaisilla unilla. Eipä mennyt viime yö. Päästiin pienen tauon jälkeen itse varatulle saunavuorolle, eilen illalla. Kyllä teki hyvää. Kunnon pakkanen, kunnon avanto ja kuuma sauna.

Yleisten rajoitusten mukaan meitä oli rajallinen määrä mutta sitäkin parempi sakki. Ihmiset, jotka muutenkin touhuavat yhdessä erilaisia asioita. Vähän kuin iso perhe. 

Jokainen päivä kun heräät oikeasti virkeänä, on ihmeellinen päivä. Huonoa unta ja katkonaisia öitä. Heräilen milloin minkäkin asian takia. Tästä olen kirjoittanut ennenkin ja alkaa tuntua että toistan itseäni.

Nykyinen uusi normaali jaksamisen kanssa, on aivan eri luokkaa kuin joskus. Niin mitä siitä nyt onkaan, kolme vuotta. Olen alkanut ymmärtää, että se jaksaminen mikä oli joskus, sitä ei tule enää koskaan takaisin. Nyt on sopeuduttava tähän  oman kehon kuuntelemiseen.

Jos tänään puuhaan paljon, huomenna on levättävä. On pidettävä huoli siitä että syö säännöllisesti, nukkuu pitkä yöunet tai ainakin on lepoaikaa tarpeeksi. Liikkuu päivittäin ulkona. 

Mutta se sauna, se on ihana. Siitä saa hyvän mielen, keho tarvitsemansa fyysisen rasituksen. Oikein sivistyssanaa käyttääkseni on kuin psykofyysinen terapia.

Kävin joskus sellaisessa psykofyysisessä fysioterapiassa. Siitä on aikaa kuusi vuotta ja siitä on edelleen siitä jäänyt mieleen, hengitysharjoitus jolla rentoutetaan keho jänitystilasta ja tre-tekniikka jossa kehon tärinällä rentoutetaan kehoa kun pelkkä hengitysharjoitus ei riitä.

Saunaan saunaan suomalaiset. Sauna on meidän oman kulttuurin tuotos tähän mielen ja kehon rentoutukseen. Minulla toimii ja se riittää minulle.

1.2.2021 Auta lähimmäistä

Kävin ystäväni kanssa tänään kaupassa hakemassa kahvin kanssa purtavaa. Kassalla jono seisoi. Katselin hetken ympärilleni ja sitten huomioni kiinnittyi seisahtumisen aiheuttajaan. Pyörätuolissa ollut henkilö oli avustajansa kanssa maksamassa ostoksiaan. Pankkikortti ei joko toiminut tai sillä ei ollut katetta. 

Sitten päätin toimia, sanoin, että minä maksan nämä ostokset niin pääsette kotiin. Henkilön ostokset olivat pelkkää ruokatavaraa ja summa noin 16 euroa. En laita rahaa kaikenmaailman keräyksiin, mutta autan jos jollain on hätä tai ongelma. 

Pyörätuolissa istunut oli vanha mies, joka oli ulkonäöstä päätellen pitkäaikaissairas. Pelastin hänen päivänsä, ja sain samalla sekä itselleni että kassalle hyvän mielen. En saa tästä sädekehää pään päälle, enkä tarvitsekaan.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinen. Minä autan, koska minua on autettu.

Mihinkään timanttien maahantuontiin minulta on turha pyytää rahaa. Mutta se onkin sitten jo ihan toinen juttu.

27.1.2021 Hyytävän hyvät treffit

Tasan kaksi vuotta sitten lähdin treffeille, jotka olivat jotain ihan muuta kuin kahville Fazerin kahvilaan.

Paikaksi pyytäjä oli ehdottanut Tohlopinjärven jäätä. Piti etsiä luistimet jostain, onneksi löytyivät. Bussissa mennessäni paikalle, ajattelin että en puhu siitä tai tästä. Mutta taisin suoltaa koko tapahtumarikkaan elämäntarinani ensimmäisen puolen tunin aikana. Tosin sain kyllä vaihtarin, hänellä oli myös melkoisia tapahtumia takana.

Jäältä lähdettiin kahville ja kahvilta katsomaan jäätaidetta. Treffit kestivät koko päivän. Tuntui puhuttavaa olevan aiheesta kuin aiheesta. Kiinnostuksenkohteet ja elämän asenne kovin samansuuntaiset. Olemme edelleen niillä ensimmäisillä treffeillä.

Tohlopinjärven jäästä on tulossa tai jo tullut yksi elämäni merkittävä paikka. Viime keskiviikkona oli hyytävän hyvät treffit YLEn Akuutti-ohjelman toimittajan kanssa. Akuutin aiheena on rintasyöpä ja minä pääsin haastateltujen karsinnasta jatkoon eli kuvauksiin.

Näillä treffeillä toistui lähes sama kaava mutta jääveistoksia ei tänä vuonna ollut. Olimme ensin luistelemassa ja sitten menimme avantosaunalle. Oli mukava ja mielenkiintoinen päivä.

Muuten onkin aika mennyt yhdistysaktiivin töiden merkeissä. Näin alkuvuodesta kun pitää tehdä todella paljon paperitöitä. Ei ole aika tullut pitkäksi ja ajattelin jo että eihän tässä töihin ehdi mennäkään.

19.1.2021 Ennen moitittiin ilonpilaajaksi

"Sä oot sitten ikävä ihminen kun hymyilet aina." Näin minulle sanoi työkaveri eräässä työpaikassa vuonna 2002. Mietin, mistä tämä palaute ja mitä minä nyt olin tehnyt väärin kun kerran asiakaspalvelutyössä kuuluu hymyillä, vaikka ei aina niin hymyilyttäisikään.

Varsisinainen mielensäpahoittaja hän oli jo tuolloin. Tuomas Kyrö loi tuon kuvittellisen hahmon, Mielensäpahoittaja, vähän tuon jälkeen. Ensimmäinen kirja on julkaistu 2010. Ei saisi hymyillä väärässä kohtaa, minä vain kerron miten oikein on. Näin sanoisi itse Mielensäpahoittaja.

Eilen julkistettiin tuon Shining Strenght näyttelyn uutiset. YLE uutisoi näyttelystä verkkosivuillaan ja näyttely pääsi myös YLE:n Pirkanmaan paikallisuutisiin klo 18:20. Tekijät ovat luoneet Instagram-sivuston tälle projektille.  Sitä luukutettiin eilen se mitä ehdittiin. Niin eikö vain, ensimmäinen näitä kuvia kommentinut oli tällainen mielensäpahoittaja. Hänen mukaansa olisi parempi että koko sairautta ei olisi tullut kenellekään. Totta, kukaan meistä ei valinnut sairastua, ei edes tämä kommentoijja.

Mutta suurin vääryys tässä taisi olla se että me menimme nyt pilaamaan tämän hänen kärsimyksen maksimoinnin, sillä että kerroimme että sairaudesta voi parantua ja että myös arpien kanssa voi olla kaunis. Menimme tekemään käänteisen ilonpilaamisen eli pilasimme mielensäpahoittamisen. 

Melkein tuli sellainen olo, että kun on sairastanut ja siitä on jäänyt vähän sitä sun tätä krämppää, sitä pitää erityisesti kärsiä. Ei saa olla iloinen. Ei saa sanoa, että minä olen arpieni kanssa kaunis. Minä olen oppinut tästä jotain. Sairauden pitää kurjistaa ihmisen elämää. Ja jos se ei sitä tee,  siitä ei saa puhua. Niin kuin ei siitä sairaudestakaan saa puhua.

KYLLÄ SAA PUHUA ja pitää puhua.

Yksi kommentti oli sitten, että pitä muistaa realiteetti. Et sinä vielä voi tietää varmasti onko tämä jo ohi. En voikkaan, mutta en myöskään jaksa etukäteen murehtia sitä että jos minä sairastun uudelleen. 

Jos sinä siis pahoitat mielesi siitä, että minä en ole valinnut elämän kurjistamista tämän syöpäni jälkeen. Se on kuule ihan sun oma ongelma. Sinun ei tarvitse seurata minua somessa, sinun ei tarvitse lukea minun nettisivujani, sinun ei tarvitse. Älä vaivaudu, jos se pahoittaa sinun mielesi. Kurjistele ihan itseksesi vain. 

18.1.2021 Sormiväreillä taidetta

Olin viikko sitten, vai onko siitä jo enemmänkin, kaupassa etsimässä kalenteria. Sellaista, jossa näkyy koko vuosi yhdellä sivulla. Ei löytynyt. Katselin ympärilleni, mitä muuta täältä löytyy. Kyniä, värejä, papereita, tarroja, värityskirjoja, tehtäväkirjoja ja muuta askartelutavaraa. Sitten silmäni osuivat sormiväreihin.

Voisiko sitä tehdä kuvan tai maalauksen sormiväreillä? ihan kuin joskus lapsena. Eihän siinä käyttäohjeessa lue, että vain lasten käyttöön. Siinä lukee, ei suositella alle 3 vuotiaille. Olen varmasti ylittänyt tuon iän jo ainakin kymmenen kertaa, ehkä vähän enemmänkin.

Aikuisten pitäisi irrotella enemmän taiteen parissa. Jokainen osaa piirtää, omalla tavallaaan. Jokainen osaa tehdä käsitöitä, omalla tavallaan. Jokainen osaa kirjoittaa, omalla tavallaan. Ei tarvita erityislahjoja, tehdäkseen jotain mistä on kiinnostunut. Sisäisen kriitikon ääni pitää vaimentaa. Se siellä kuitenkin kuiskii, ei tästä tule mitään kun ei viimeksikään tullut, et sä kumminkaan osaa. Paskan marjat sanon minä, suus kiinni kriitikko.

Monia asioita voi oppia. Monia asioita voi tedä uudella tavalla. Ole utelias, opettele. Asia kerrallaan. Kyllä siitä hyvä tulee, siitä tulee sinun näköisesi työ. Pääasia on että sinulle itsellesi tulee hyvä mieli ja koet saaneesi jotain uuta aikaan.

No niin, vetäydyn nyt runonkirjoituskurssin tehtävien pariin. Alkoi juuri viikko kolme. Viime viikon tehtävien palautetta odotellessa.

15.1.2021 Puhetta, puhetta ja puhetta

Kuluneen viikon aikana olen puhunut enemmän kuin menneen kuukauden aikana, tai ainakin luulisin. Monet asiat joissa olen mukana ja johon minut on nyt valittu, ovat käynnistyneet. On tullut lisää asioita, kuten edellispäivänä kerroin.

Eilisen puhemaratonin päätteeksi työkaverini, joka on myös ystäväni, tuli pitämään minulle pilatestunnin. Voi että teki hyvää. Liikkeiden mukana hengittäminen vapautti hartiat ja olikin sitten tosi hyvä olo sen jälkeen.

Päivällä kävin parturissa. Siitä on nyt muutamaa päivää vaille kaksi vuotta, kun otin ensimmäisen hiustatuoinnin päähän. Nyt tämä oli jo  niin mones, että en ole enää laskenut enkä laskuissa mukana pysynyt. Mutta tämä olikin nyt ajoitettu huomisen valokuvanäyttelyn avajaisia varten. 

Valokuvanäyttely Shining Strenght on meikkistudio ElinaK eli Elina Kymäläinen ja valokuvaaja Mitja Kortepuron yhteistyöprojekti. Kuvauksen kohteena ovat Syöpäpotilaat, joilla on leikkauksista tulleita arpia eri puolilla kehoa.

Kuvaukset olivat jo joulukuussa 2019 ja meitä kuvattuja on muistaakseni 12. Valokuvat olivat esillä Helsingissa GoExpo harraste-messuilla helmikuussa 2020, kävin niitä siellä katsomassa. Sitten niiden piti olla näyttelyssä Tampereella maaliskuusssa 2020. Tuli korona ja muutti kaikkien suunnitelmat.

Kuvat ovat esillä Taitokeskus Pirkanmaan Verkarannan taitokeskuksessa Parvigalleriassa 16.1.2021 lähtien kuukauden verran. Huomenna laitan sitten oman kuvani tänne. Se on rohkea, mutta minussa ei ole sllaista paikkaa mitä ihmisen anatomiassa ei normaalisti olisi. Sitä paitsi, seisovathan nuo monet patsaatkin ilkosillaan erilaisissa puistoissa tms. Minulla ja patsaalla on vain se ero, että ne eivät hengitä.

13.1.2021 Valkoista ja vielä lisää valkoista eli kaikkea uutta

Kuuntelin tuulen vinkunaa nurkissa yli puolitoista vuorokautta. Se oli oikeastaan aika mukavaa, koska sai olla sisällä lämpimässä ja nauttia tuulen huilun eri sävellajeista. Tuuli on tuonut uutta valkoista lunta ja pyöritellyt sen nurkkiin, joissa on tuulensuorjaisia paikkoja.

Lauantaina oli Sotilaskoidin laajennettu johtokunnan kokous. Päivä oli pitkä, kokous kesti viisi tuntia. Asialistalla oli kyllä sitten asiaakin. Olinhan kyllä puhki sen jälkeen. Suurin asia on se että sain tukea kirjaston ajantasaiseksi laittamiseen. Sotilaskodin kirjaston tehtävä on palvella varusmiespalvelukseen tulleita.

Maanantaina olin sitten uuden ihan uuden edessä. Nokian Invalidit ry  sihteeriksi valinta oli tiedossa, ja osittain myös se miten paljon se tulee työllistämään. Alkuvuosihan on kirjanpidon ja menneen vuoden asioiden kokoamista. Parasta minusta on se, että uusi vuodelle 2021 valittu yhdistyksen hallitus on yhteisesti sitä mieltä että asiat laitetaan kuntoon ja tiedotus on tästä lähtien avointa. Olemme olemassa jäseniämme varten.

Olen tässä perehtynyt moniin asioihin ja yllättävän raskasta on intensiivinen paneutuminen uusiin asioihin. Tulee sellainen henkinen hengästyminen, jota voin verrata ihan fyysiseen hengästymiseen. Kai sitä on vain edelleen niin toipilas, että levossa kerääntyneet voimat kuluvat nopeammin kuin itse olettaa.

Olin ilmoittautunut Ylöjärvelle luovan kirjoittamisen kurssille, nimeltä Sanataide aamiainen. SE peruutettiin. Mutta en ole ihan ilman kurssia silti. Löysin viime vuoden viimeisenä päivänänä verkkokurssin Oman elämäsi runoilija. Sen kesto on kahdeksan viikko ja ensimmäiset tehtävät olivat jo viime viikolla. Nyt on toinen tehtäväosio työn alla.

Laitan tähän viime viikon runon, jonka tehtävänanto kuului: kirjoita runo jonkun toisen ihmisen näkökulmasta.

* * *

Taas joutuu raapimaan autonikkunoita puhtaaksi.
Ei ole kunnon talvea, tämmöistä pakkasta vaan,
joka jäädyttää ikkunat, saatana.

Ei ole kunnon talvea, räntää ja sohjoa vaan.
Tämmöstä ei ihminen jaksa, ainaista raapimista.
Sisällä raavit itteäs kun nahka kutiaa.

Eivät osaa kunnolla aurata pihojakaan.
Tarttis mennä neuvomaan, parempi kun tekis itte.
Taloyhtiöhuoltotunarit, naarmuttavat autojen kyljet.

Ei ole talvet enää kuin ennen. Ei ole kuin ennen.
Kun kävin töissä, ei tarvinnut auton ikkunoita näin
raapia, ei tarvinnut. Minä muistan.

Ei raavittu, perkele.

4.1.2021 Suksilla

Minä ja sukset, emme mahtuneet samaan lausesseen ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Mitä sitten tapahtui?

Tapahtui Mies, jolle hiihtäminen on tärkeää, vain saunominen menee sen edelle. Hän pyysi minut Ylläkselle viikoksi hiihtämään. Minut, jolla ei ole suksia ja joka oli vannoutunut suksien vastustaja. Niin minä sitten muutin mieleni, lähdin kauppaan ostamaan suksia ja nyt minulla on kahdet sukset.

Tämä tapahtui vähän vajaa kaksi vuotta sitten. Suksia on käytetty kaksi viikkoa, siis kaksi kertaa Ylläksellä. Tällä pirkanmaalla ei ole tarvittu. Vähän ollut kelistä puutetta ja viitseliäisyydestä.

Eilen haettiin sukset varastosta. Hiihdettiin vähän yli kahdeksan kilometriä illalla valaistua reittiä Tänään olin ihan omin neuvoin ladulla. Tai ei sitä voi oikein laduksi sanoa, tasaiseksi tallaantunut ulkoilureitti. 

Kun olin saanut happea ulkona, aloin jälleen levittelemään leikattuja sanoja tuohon keittiön penkin päälle. Siitä se idea sitten lähti, kun olin tehnyt facepäivityksen, jossan kerroin että paperi, kynät ja sakset ovat olleen minulle tärkeitä lapsesta asti. Askartelen silputuista sanoista.

Tämän päivän silputuista sanoista tehty ajatus tuossa päivän kuvassa. Teen niistä oman kuvapäiväkirjakalenterin kunhan ehdin ja viitsin ja mitä näitä nyt on.

3.1.2021 Lepoa ja lenkkeilyä

Olen nukkunut taas paremmin kuin muutama viikko sitten. Kokeilin iltaläkkeen puolittamista, mutta testi unettomana koe-eläimenä sai päättyä. 

Olemme lenkkeilleet ja saunoneet ja levänneet. Siitä kuva, jalat on nostettu seinälle. Seinä tosin kaipaa maalia, mutta kuha tästä ehtii niin sitten.

Olen kuunnellut jolun/uuden vuoden pyhinä kaksi äänikirjaa ja tänään aloitin jo taas seuraavan. (jatkuu myöhemmin)

31.12.2020 Vuoden viimeinen päivä

Mitä tarkoittaa se, että on vuoden viimeinen päivä?

Se tarkoittaa sitä, että huomenna alkaa UUSI vuosi.

Painotus sanalla uusi, ei vanha, ei eilinen, vaan UUSI. Se tarkoittaa sitä, että aika muuttuu koko ajan, minä muutun koko ajan, sinä muutut koko ajan. Miksi siis kuvittelemme, että voisimme pysyä aina sellaisina kuin olemme tänään?

Emme ilmeisesti ole sisäistäneet sitä, että me ja maailma ympärillämme muuttuu koko ajan. Muutos yleensä on vain niin hidasta ettei sitä arjessa huomaa. 

Tämä vuosi on tuonut tuohon muutoksen hitauteen muutoksen, on tehty digiloikka, on siirrytty etätöihin ja kouluun. Tapaamiset ja harrastukset on jouduttu miettimään eritavoilla toteutettaviksi.

Ja me vastustamme tätä muutosta, vastustamme vapautemme rajoittamista, vastustamme sitä ettei nyt saa yksilönvapauteen vedoten tehdä sitä mitä minä haluan vaan on ihan oikeasti otettava huomioon myös muut ihmiset. Ei voi valita keitä huomioi vaan on huomioitava ihan kaikki kadulla kulkijat, bussissa olijat, ja kaupassa käyvät.

Mutta mitä me opimme tästä vuodesta? Me opimme, että metsä on hyvä paikka kuntoilla ja sitä riittää suomessa, vaikka jotkut väittävät että se on katoava luonnonvara. Osa meistä on saanut luovuutensa takaisin, osa on oppinut digitaalisen maailman ihmeitä. On astuttu oman hiekkalaatikon ulkopuolelle ja löydetty lähiympäristöstä uusia ulottuvuuksia.

Jos nyt ei tunnu vielä siltä, että tämäkin vuosi oli ihan hyvä vuosi, niin mietitään sitä vuoden päästä uudestaan.

Käytetään mielikuvitusta, sitä on meillä jokaisella. Älä sano, että sinulla ei ole mielikuvitusta ennenkuin olet käynyt testaamassa ja löytämässä sen.

Hyvää uutta vuotta 2021

27.12.2020 Kotona

Kyllä on kotona hyvä olla. Tavarat ovat omilla paikoillaan. Seinät niin lähellä toisiaan, että melkein voi oikealla kädellä koskea keittiötä ja vasemmalla makuuhuonetta. Nyt voin ihan oikeasti sanoa, että en tarvitse sataa neliötä tai kahta sataa neliötä, kyllä tämä viisikymmentä riittää vallan mainiosti.

Olihan se mennyt viikko vähän erilainen tuolla Pinsiössä. Puolensa siinäkin. Siellä on ihan oikeasti hiljaista ja pimeää. Vaikka pimeys näin talvella vähän rasittaakin (se että päivä ei valkene), on se kuitenkin yksi hyvän unen peruselementeistä. Kyllä nukuttikin hyvin.

Mukavaa vaihtelua oli tietenkin tynnyrisauna. Omenapuiden välissä sai kieriä lumessa ja tehdä enkeleitä, siinä löylyttelyn lomassa. 

Jouluvieraitakin toki kävi. Vaikka viihdynkin ihmiesten seurassa, totesin että kaksi päivää peräkkäin vieraita oli kyllä mukavaa mutta aika raskasta. Kai siihenkin on monia syitä, että rasitun hälinässä.

Lampaat ovat hengissä, minun ei tarvinnut niistä huolehtia. 

Onhan joku sanonutkin niin, että ei sitä osaa kotiaan arvostaa jos sieltä ei joskus lähde pois hetkeksi. Voi siis olla, että pakenemme vuodenvaihteen rakettihäinää tuonne Pinsiön pimeyteen.

24.12.2020 Jouluaattona vartiossa

Pari viikkoa sitten avomies kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan jouluaattona sankariahudalle kunniavartioon. Vuoro olisi vain puoli tuntia ja hyvällä pukeutumisella sen pystyy seisomaan paleltumatta helposti. Sanoin suostuvani ja tänään seisoimme Hämeenkyrön sankarivainajien muistopatsaan molemmin puolin.

Sen puolen tunnin aikana ehti ajatella heitä, jotka ovat noiden sankarihautojen hautakivien alle siunattu. Ehti ajatella omaa sotaveteraani isää, joka varmasti oli tyytyväinen tuolla yläilmoissa kun tytär seisoo kunniavartiossa. Ehti ajatella sitä, miten hyvä tämä maa on asua, vaikka en muista maista mitään tiedäkään. 

Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, mutta ei viimeinen kerta. Oli kuin olisin suorittanut kansalaisvelvollisuutta, jotain olennaista ja tärkeää.

Tällä kertaa onneksi sää suosi, lainavaatteet sattuivat olemaan juuri sopivaiset, riittävän lämpimät kengät ja hyvät rukkaset. 

Tuleeko tästä uusi jouluaaton perinne meille? sen aika näyttää. 

Hyvää Joulua kaikille meille ja teille.

23.12.2020 Väsymys ei vielä vähene

Pieniä hiutaleita lunta, onko tämä totta? Hieron silmiäni, näkymä ei muutu. Miksi silti olen näin väsynyt, ulkonahan on valoisaa. Väsymys ei siis pelkästään johdu tästä pimeästä vuodenajasta, vaan ihan kaikesta. Kaikesta menneestä. Kaikista niistä päivistä, viikoista , kuukausista ja vuosista, jolloin en saanut levätä.

En osannut levätä. Luulin jaksavani kaiken. Vai oliko minulla välillä edes vaihtoehtoa olla jaksamatta? Eipä muuten tainnut olla. Kaikesta huolimatta olen selvinnyt. Voisiko se olla myös niin että sen takia juuri olen selvinnyt? Olen nähnyt, että selviän, olen voinut kokea onnistumista vaikeista asioista selviämisessä. Selvisin vaikka en luullut.

Monessa kohtaa olisi ollut mahdollista liukua posttraumaattisen stressireeaktion oireyhtymään (tai mikä se nyt sitten onkin). Onhan noita oireita ollut. Sen takia varmaan menin, lääkärin suosituksesta, käymään työterveyspsykologillakin. Ehkä sen takia sitten pääni ei hajonnutkaan. Totta toinen puoli, totta myös se että psykologi sanoi minun olevan henkilö joka taipuu mutta ei katkea.

Nyt kun saan levätä. Osaanko vieläkään? En ihan, mutta Harjoittelen. Sen olen jo oppinut, että kun väsyttää, ei ole pakko tehdä mitään.

Hengitän syvään monta kertaa ja hymyilen samalla. Se tuntuu hieman erilaiselta kuin pelkkä syvään hengittäminen. Se tuntuu paremmalta, enkä tiedä miksi. Hengittäminen ei vähennä väsymystä, mutta saa olotilan rauhoittumaan ja ajatukset valoisammiksi. Aika merkillistä, mutta kokeile. Tee se monta kertaa, älä anna periksi. Tämä on helppoa. Näin minä sanon minulle.

Jos tänään väsyttää koko päivän, huomenna on parempi päivä. Kevättä kohti valon määrä lisääntyy ja virkeys sen myötä. Fakta, jonka kanssa minä elän. Se on minun todellisuuteni. Jollain toidella se on toisenlainen. Yhtä hyviä molemmat.

21.12.2020 Vuoden pimein päivä

Tänä vuonna on ollut monta pimeää päivää. Pimeitä siksi, että korona on rajoittanut tekemistä, ystävien tapaamista, taiteesta ja kulttuurista nauttimista ja romuttanut monen ihmisen talouden, monen yrittäjän liiketoiminnan. On vaikea ymmärtää tätä hetkeä, jossa ulkopuolinen tekijä rajoittaa tekemistä, olemista ja kokemista.

Vuoden pimeimmän päivän ei kuitenkaan tarvitse olla pimeä, vaikka ulkona ei auringonvaloa näykkään.

Monilla pienillä asioilla saa iloa päivään kun luonnonvaloa ei juuri ole. Koristevalot, kynttilät, puhelu ystävälle, takkatuli, hyvä kirja luettuna tai kuunneltuna, musiikki, elokuva, listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. 

Minä tunsin aamupäivällä hiipivä levottomuutta, joka johtuu liian vähästä liikunnasta. Puin lenkkivaatteet ja kun menin ulos ovesta, naamalleni lankesi kolea syyssade. Tyhmää, ajattelin, mutta tein lenkin. Tyhmempää olisi ollut olla menemättä lenkille. Ylitin itseni ja mukavuusalueeni, mutta se teki hyvää. Lenkin jälkeen päiväni ei ollut enää yhtä synkkä kuin ilma ulkona.

20.12.2020 Talonvahdiksi ja lampaahoitajaksi

Meidät on pyydetty avomieheni siskon luo talonvahdiksi, koska he lähtevät lastensa mökille jouluksi. Ehkä hieman jännittää, en ole lampaita hoitanut koskaan, vaikka olenkin maalaistalon lapsi. Meillä oli lehmiä ja kanoja. Jonain vuonna oli pari possua (joista tuli kinkku jouluksi) ja jonain vuonna muista hämärästi että oli pari lammasta. Niiden kohtalo on unohtunut. Voi olla että olivat naapurin mamman ja meillä vain hoidossa jonkin aikaa.

Pakkaan peittoni ja tyynyni, jääkaapista jotain ja saunakamppeet. Sillä mennään. Vähän kuin lähtisi lomalle omista ympyröistä. Sen tiedän että, opettelen käyttämään leivinuunia, muistelen miten toimii puuhella ja lämmitän tynnyrisaunan. Saas nährä mitä muuta? 

Ehkä tässä tulen päivitelleeksi siitä, miten siellä sitten aika kuluu ja mitä tekemistä keksin ellei se ole päälläseisontaa.

18.12.2020 Miks tää ei toimi?

Olin aikonut kirjoittaa siitä kun jaksaa ja ei jaksa, mutta huomion veikin tuo riivatun laajakaistamodeemi.

Tiistaina oli pyjamapäivä, enkä jaksanut mitään. Otin siis päikkärit. Lepäsin ja kuuntelin äänikirjaa. Kirja on Minna Lindgrenin , Aina on toivoa. Tarina kertoo tulevaisuuden koulusta. Peruskoulu on kilpailutettu ja myyty tai annettu kaupallisille toimijoille. En siis tarvinnut tiistaina laajakaistaa mihinkään.

Keskiviikkona meinasin katsoa Yle Areenasta joitain dokumentteja, mutta kas kummaa äluykäs teeveeni ei toiminut. Tarkistin asetukset ja syötetyt salasanat jne buuttasin modeemin, nothing, ei toimi. NO ehkä siinä on jokin häiriö, kuten oli muutama kuukausi sitten.

Tänään olin aikonut laittaa tuon joulukalenterin kuvat ajantasalle, mutta miks tää ei toimi? Näyttää että yhteys on mutta ei kuitenkaan ole. Mitä hittoa?

Soitin palveluntarjoajalle ja sain tietää että minun pitää rekisteröityä käyttäjäksi taloyhjtiön laajakaistaan. Sain myös tietää että siitä on ilmoitettu mutta koska olen muuttanut tähän vasta tuon muutoksen jälkeen, minun olisi pitänyt saada se tieto vuokraisännältä. Häneltä se on nyt kuitenkin jäänyt ilmoittamatta minulle, sen hän sentää kertoi että modeemia ei saa ottaa seinäpistokkeesta irti.

Olen palauttanut uskoni (buutannut oman kovalevyn) siihen että osaan käyttää näitä interweb laitteita. Tällä kertaa vika oli laitteessa ei käyttäjässä.

14.12.2020 Rohkeus mennä eteenpäin

Olen saanut parina päivänä ystäviltäni viestejä, joiden mukaan heidän mielestään olen rohkea. Enkä väitä vastaan, monet elämässäni vastaan tulleet tilanteet ovat vaatineet rohkeutta valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta se vähemmän huono. Kolmas vaihtoehto olisi ollut jäädä jumiin siihen pisteeseen, jossa oli juuri sillä hetkellä. Minulle se ei ole ollut vaihtoehto.

Kerronpa teille miten ymmärsin sen, että vaihtoehtoja on aina vähintään kaksi. Kävin alempaa amk-tutkintoa ja kurssi, jonka nimeä en enää muista, sisälsi ryhmätyön jossa aineistoa piti kerätä haastattelemalla aiheeseen jollain tavalla liittyvä yritysmaailman henkilö. Miten siinä sitten niin kävikin, että tuo haastattelutyö lankesi minulle. Haastateltavaksi tuli ryhmän ehdottamana kriisiyhtiöitä johtanut Simo Palokangas. 

Yllätys oli mieluinen, koska sain luvan käydä haastatteleamassa tätä valtakunnan tasolla tunnettua ja taitonsa näyttänyttä johtajaa. En koskaan ollut haastatellut ketään, enkä tiennyt haastattelutekniikasta mitään. Tekniikaksi valikoitui teemahaastattelu, joka hieman vähensi paineitani, mutta jännitin kuin raskautestin tulosta. Teemahaastattelu oli siitä hyvä, että kysymykset tuli valmistella etukäteen ja haastateltava sai ne myös etukäteen. Itse haastattelu meni hyvin, vaikka muistan edelleen miten kädet hikosivat ja vapisivat koko haastattelun ajan.

Haastattelun kuluessa kävi selväksi, että johtaja Palokangas oli hyvin empaattinen ja kohtelias, mutta myös jämäkkä ja selvästi osasi priosisoida työnsä ja siihen liittyvät haasteet. Hän on myöhemmin saanut vuorineuvoksen tittelin ja ihan aiheesta.

Hän kertoi, että kriisiyritykset ja niiden saneerausohjelmat ovat raakaa matematiikkaa. Niiden läpi vieminen on ikävää työtä, josta saa paskaa niskaan, mutta muutakaan ei ole tehtävissä. Lähtökohtaisesti konkurssin partaalla olevan yrityksen pelastamisessa on kaksi vaihtoehtoa: a) hyväksy konkurssi, jolloin koko yrityksen henkilökunta jää työtömäksi ja b) laaditaan yritykselle saneerausohjelma, jolloin osa henkilöstöstä saa jäädä töihin, mutta suuri osa joudutaan irtisanomaan. 

Kun on päätetty kumpi vaihtoehto on kahdesta huonosta vaihtoehdosta se vähemmän huono, lähdetään totuettamaan sitä. Ei ole kyse rohkeudesta, vaan siitä että miten selvitään tilanteesta mahdollisimman vähillä vaurioilla. Vaurioita kun on tulossa joka tapauksessa.

Omassa elämässäni on tullut vastaan monta tällaista tilannetta. On ollut pakko miettiä, mitkä ovat vaihtoehdot ja mikä ovat niistä minulle itselleni vähiten hankaluuksia aiheuttava. Ongelmitta kun ei selviä, teki mitä tahansa. Sitten on vain pysyttävä päätöksensä takana ja katsottava mihin se johtaa.

Nuo ovat olleet tilanteita, joissa olen itse kokenut olevani vastuussa siitä menenkö eteenpäin vai jäänkö kärsimään maailman julmuudesta ja elämän epäreiluudesta. Jälkeenpäin voin sanoa, että on ollut kovia paikkoja, enkä ole antanut pelolle tilaa jarruttaa. On pelottanut, ihan satasella, mutta en ole antanut pelon hidastaa sitä minkä olen oikeaksi kokenut.

Monet kerrat olen sanonut itselleni "Perkele, nyt näytät mistä tämä kana pissii." Näytän ensin itselleni että pystyn ja selviän, sen jälkeen sen näkevät muutkin. Kun on selvinnyt yhdestä kriisistä, voi todeta toisen kohdalla että selvisin siitä edellisestäkin niin selviän tästäkin.

12.12.2020 Onnellisuus on pieniä hetkiä

Joulukalenterista avautui tänään luukku 12. Täysi tusina, hyvä luku, positiivinen luku, ehkä jopa onnellisuuden luku. Niin sellaiselta se ensin tuntuu, mutta mitä tulikaan esille kun lähdin googlettamaan hakusanalla "onnellinen luku"?

Wikipediassa on määritelty onnellinen luku seuraavasti: "Onnellinen luku on positiivinen kokonaisluku, jonka numeroiden neliöiden summasta saadaan ennenpitkää 1." Viisi ensimmäistä onnellista lukua ovat: 1, 7, 10, 13 ja 19.

Mitä ihmettä? Luku 13 onkin onnellinen luku ja luku 12 on onneton luku, koska siitä ei tule neliöiden summan prosessissa 1. Toisaalta tämä  vahvistaa sen, miksi en ole uskonut luvun 13 epäonnea tuottavaan uskomukseen. Olen ollut oikeassa, tunnepohjalta ja toisaalta matemaattisesti. 

Ajatukseni harjautuivat sivuraiteelle, joka ei ole mitenkään harvinaista päinvastoin erittäin jokapäiväistä (pohdin onko tuo yhdyssana vai ei?) Siitähän juuri tuo ajatuksen ja oivalluksen ketjureaktio syntyy. Ensin tuli ajatus, joka lähti sivureiteille, josta tuli oivallus ja sitten syntyy idea. Onnellinen ihminen saa paljon ideoita.

Päivän joulukalenteriluukussa oli ajatus onnesta, se tulee ja menee. Onnellisuus on hetkiä, ei pysyvä olotila. Mitä jos se olisi pysyvä olotila? Tunnistaistko enää olevasi onnellinen? Luultavasti et.

Onnellisuus on siis pieniä hetkiä. Kuten aamusuukko silloin kun olet jo vähän hereillä mutta vielä unen rajamailla. Onnellisuus on kokemus sillä hetkellä kun olet juuri saanut jonkin asian onnistumaan. Onnellisuutta on hyvä sauna ja kylmä avanto. Jos oikein pinnistelisi, saisi kokoon varmasti sata onnellista hetkeä.

11.12.2020 Uneton kaksiossa

Aloitin eilen yhden kirjoituskilpailun tekstin kirjoittamisen. Ajattelin, että saan sen tänään valmiiksi. Niinhän sitä taas luulin kun kuvittelin, mutta toisin kävi. Jokin ennalta arvaamaton häiritsi untani. En vain saanut kiinni, mikä se voisi olla. Suljin pois ilmavaivat ja muut suolentoiminnot, nivelkivut ja suonenvedot, pääsäryn, stressin, sopimattoman ruuan, myös juoman (tähän sisältyy liian myöhään nautittu kahvi), enkä keksinyt mitään.

Ainut mikä eilen jäi tekemättä, oli raikas ulkoilma lenkki. Voiko sillä tosiaan olla niin suuri merkitys? 

Olin uneton kaksiossa, jossa toinen kyllä tuhisi oikein kunnon malliesimerkkinä vieressä. Hyvä puoli tässä on se, että ainakin toinen meistä nukkui. Niin ja minullahan on aikaa nukkua vaikka päivälläkin, jos siltä tuntuu. 

Unettomuus ei silti ole leikin asia. Liian pitkään jatkunut huono unisuus altistaa uusille sairauksille, mutta en keskity niihin nyt. Tämä unettomuus saatta johtua toki myös näistä vaihdevuosihormooneista, joita tuo hormooniestolääkitys muuttaa. Oikeastaan se ei taida varsinaisesti muuttaa vaan vähentää, muutoshan toki on sekin. Laitanko siis hormoonien tai niiden muutoksen piikkiin huonosti nukutun yön?

Uneton kaksiossa on nyt näinä aamun harmaina tunteina löytänyt kaksi syytä huonosti nukuttuun yöhön. Toiseen voin vaikuttaa, toiseen en. Siispä lenkille lähden. Arvatkaapa vain jaksaisko ja huvittaisko? Mutta olen nyt armoton itselleni ja heitän itseni pihalle, tuohon raakaan kylmään talvikeliin.

10.12.2020 Vaikka on pimeää voin olla kuin prinsessa

Tänä aamuna kun avokkini ehti aamupalapuuhiin ennen minua, koin olevani erityinen, vähän kuin prinsessa. On nimittäin harvinaista herkkua herätä siihen että keittiöstä kuuluu aamutoimien ääniä.

Aamukahvimukit käsissä, hiljaisuuden vallitessa, katselimme ulos keittiön ikkunasta ja hän totesi "Miten tuonne voi ihminen mennä, kun siellä on umpipimeää ja jääkylmää?" No niinpä. Hänen kuitenkin piti lähteä, minun ei. Tuo lause jäi kuitenkin pyörimään otsalohkooni, pimeää ja kylmää.

Kuinka ollakaan tämän päivän joulukalenterikuva on juuri sopivasti ja suoraan vastaisku tuolle talven pimeälle ja kylmälle. Sopivasti osui myös se että sain nauttia siitä harvinaisesta herkusta etten ollutkaan se joka nousee ensin aamupuuron keittoon.

Sen suhteen minulla ei kuitenkaan ole mitään valittamista. Avokkini työajat ja -olosuhteet ovat epäinhimilliset, jos minulta kysytään. Yrittäjä joutuu lähtemään hälytyksen tultua töihin riippumatta siitä mitä kellon viisarit näyttävät ja mikä keli ulkona on. Toista se on tällaisen toimistotyöläisen.

Tämä on näitä aikuisen naisen "pieniä hetkiä prinsessana".

9.12.2020 Lukemisesta ja kirjoittamisesta

Syöpämatkani aikana kun kirjoitin lähes päivittäin, en tullut miettineeksi että ne olisivat kantaneet myös muita tai tulisivat tulevaisuudessa kannattemaan muita saman kokeneita. Näin on kuitenkin käynyt. Olen siitä kovin iloinen.

Aluksi kun kysyttiin kauanko olen kirjoittanut, muistelin että jostain 1993 vuodesta lähtien. Väärin muistin. Olen kirjoittanut koko ikäni, nuo varhaisemmat kirjoitukset ovat vain kadonneet. Tuo tosiseikka avautui itselleni kun isän tavaroita ja myös loppuja äidin tavaroita siivottiin siskon kanssa vuosi sitten. Muutamia kirjoitusvihkojani oli tallessa, sellaisia jotka olen kirjoitellut peruskouluvuosina.

Kirjoittaja minusta tuli vahingossa tai sattumalta. Se vain tuntui minusta luontevalta tavalta ilmaista itseäni.

Tullakseen edes vahingossa kirjoittajaksi, on luetava paljon ja kaikenlaista. Lapsena luin paljon enemmän kaikkea muuta kuin koulukirjoja, sehän on tuiki tavallista. Kävin oman kylän kirjastossa vähintään kerran viikossa. Kun se laitettiin kiinni ja siirryin itsekin yläasteelle, kävin kunnan pääkirjastossa yhtä tiuhaan tahtiin.

Siinä oli pitkä aasinsilta siihen, että kirjastossa kannattaa käydä ja kävellä vähän muitakin hyllyvälejä kuin niitä tuttuja ja turvallisia. Eilen illalla olin Sotilaskodin kirjatossa vapaaehtoisvuorolla. Päälystin uusia kirjoja ja laitoin ne esille. Niiden tieltä piti laittaa hyllyyn oikealle paikalle ne jotka olivat olleet hetken esillä.

Löysin jotain aivan riemastuttavaa ja tätä luovaa kirjoittamista tukevaa aineistoa. Siitä kuva tässä tekstin mukana. En olisi osannut hakea hyllystä venäläistä huumoria käsittelevää kirjaa tai suomalaisista kaupunkitarinoista tehtyä kirjaa. Ne tulivat vastaan vahingossa ja minä lainasin ne.

7.12.2020 Hyvää mieltä

Olen ystäväni kanssa käynyt viikoittain lenkillä. Lenkin pituus on noin 5-6 kilometriä ja aikaa siihen kuluu tunti, vähän alle tai vähän päälle. Tunti raikkaassa ulkoilmassa ja tunti maailmanparannusta. Monet huolet ja murheet on jätetty tuonne lenkkipolulle.

Päälimmäisenä ovat toteamukset: paskan määrä on vakio, elämästä ei selviä helpolla ja että olishan tässä vähemmilläkin murheilla voitu mennä.

Maailmanparannuksen päätteeksi mieli on keventynyt ja jaksamme taas luottaa siihen, että kyllä elämä kantaa ja että asioilla on taipumus järjestyä. Tämä on omakohtaisilla kokeuksilla todettu.

Kaikilla asioilla on taipumus järjestyä, suuntaan tai toiseen. Usein niiden eteen kuitenkin pitää tehdä jotain, eli potkia perseelle. Ja kuka sen tekee, no sitä ite, sinä ihan ite. Jos luulit, että joku tulee järjestämään sinun puolestasi asioitasi, väärin luulet. Joskus käy jopa niin että joudut järjestelemään asioita pyytämättä ja yllätäen. Ja miksi? koska kukaan muu ei tee niille mitään. Tai jos tekee niin usein sotkee kuitenkin lisää.

Kuulostaako edellä kuvattu tutulta? Useimmille kyllä, ainakin minun ystäväpiirissäni. Joten jos huomenna tulee uutta lunta tupaan, seuraavana päivänä olen sen jo harjannut ulos. 

Niin, sitä vain halusin sanoa, että on todella antoisaa käydä lenkillä ja parantaa maailmaa. Sitten kun on tehnyt hyvää muille voi saa hyvää mieltä myös itselle.

4.12.2020 Pimeä valoisa perjantai

Muutamana päivänä on maassa ollut hyvin ohut kerros lunta tai kuuraa. Parina päivänä olen ihan joutunut harjaamaan lumen pois auton päältä. Nyt sitä sataa jälleen. Lämmin valoisuus ja tullut harmauden tilalle. Rauhoittaa mukavasti tätä ankeuteen taipuvaa mielentilaa.

Talviunet, uudet sanat, kummalliset ajatukset muotoutuvat leikellyistä sanoista. Sanat ovat meidän kaikkien käytettävissä. Niitä voi aakkostaa, lajitella, paloitella, tunnustella, ääntää ja kääntää, miten vain. Hurraa, minä olen ihan hurahtanut tuohon leikkaa&liimaa tekniikkaan. Joulukalenterin lisäksi uutta tuotantoa pukkaa, hikeäkin pukkaa, saa kuivata otsaa ja tukkaa. 

Joulukalenterissa riittä luukkuja uuteen vuoteen asti, vähän ylikin. Kaikki ne tulen julkaisemaan tuonne Joulukalenteri-albumiin. En luovu luomisesta, enkä luo luovuutta väkisin. Sanat kertovat itse miten ne haluavat tulla järjestellyiksi. Niin ovat sanoneet muutkin sanoilla taiteilevat.

29.11.2020 Ei mennyt hermot tälläkään kertaa

Olen tällä viikolla saanut uusia makuelämyksiä tuon avokkini toimesta.

Tänään tuli yllärinä jogurttikahvia, joka ei ollutkaan pahaa, vaikka lähtökohtaisesti se olisi voinut olla. Maistoin ja lisäsin siihen vähän vaniliinisokeria. Mitä pakkaavat maidon ja jogurtin niin samanlaisiin purkkeihin. Huolimattomampi olisi voinut vaikka erehtyä.

Pari päivää sitten sain Kik-herne-munakasta. Sekaan oli lisätty aurinkokuivattua tomaattia. Ei Huono, oikeesti. Ei mikään gourmet elämys mutta tuhtia vatsantäytettä. Äänestin reseptin jatkoon, saa siis tehdä toisenkin kerran.

Tänään tuli toinenkin ylläri jogurttikahvin jälkeen. Näin jälkeenpäin voin vain todeta että missasin jälleen kerran aivan täydellisen parisuhdedraamantilanteen. Minä ja minun käsittämätön kärsivällisyyteni. Lainaan tähän somepäivityksen, jonka tämä kanssani avuva mies faceen kirjoitti.

"Mitä teet, kun kumppanisi tulee aamulla työstä ja oikaisee itsensä hetkeksi vastavaihdetuille parisängyn lakanoille sahanpurua housunpunteissa? Päivi sanoi älä liiku, haki imurin ja poisti purut. Hymyili päälle, että mies on nyt imuroitu. Muitakin toimintamalleja tilanteeseen olisi. Olen onnekas mies."

Että tämmöstä tänään. Huumoria ei meidän suhteesta puutu, vaikka yhteisen tekemisen aika onkin toisinaan kortilla. Meillähän on koko loppu elämä aikaa.

25.11.2020 Vielä viisi päivää

Vielä muutama päivä siihen kun jo perinteeksi muodostunut kuvajoulukalenterini alkaa. Teema on mietitty ja aineistokin on koossa. Tänä vuonna ei tule kuvia valoista tai ikkunoista tai jouluisista asioista, vaan jostain ihan muusta, näette sitten.

Joulukalenterikuvien idea lähti laukalle neljä vuotta sitten, kun kävelin Armonkalliosta töihin Stockmanin ja monen muun liikkeen näyteikkunoiden ohi.

Lapsuudessani oli aina jännittävää kun silloisen asuinkuntani keskustan liikkeet avasivat jouluikkunansa joulukadun avajaisissa kutakuinkin joulukuun ensimmäinen päivä. En muista tarkkaan päivää, mutta sitä odotettiin yhtä lailla kuin Joulupukkia. Niin ja tietenkin niitä karkkeja, joita Joulupukki heitteli samaan tyyliin kuin penkkariporukka keväisin.

Olin jo ideaa edeltävänä vuonna katsonut Stockmanin jouluikkunaa, johon rakennetaa vuosittain kaikkia kaupunkilaisia ilahduttava jouluasetelma, jossa on myös liikkuvia osia. 

Sitten päätin, että ilahdutan lähtökohtaisesti itseäni sillä, että kuvaan jokaisena joulukalenteripäivänä jonkun jouluisen näyteikkunan. Tampereen keskustassa se oli helppoa. Muutamia kuvia toki piti kuvata varastoon viikonloppua varten ja muutama kuva tuli otettua muualta kuin Tampereelta. Se oli kivaa ja seuraavana vuonna tein sen uudelleen. Mietin toiseen joulukalenteriini jotain uutta, koska jouluikkunat nyt vaan ovat samankaltaisia vuodesta toiseen.

Joulukalenterikuvat olen julkaissut sekä facebookissa että instagramissa.

Teema tähän mennessä ovat olleet:
2016 #jouluikkuna
2017 #lightsoftampere
2018 #pilkahdus_pimeässä
2019 #iloa_ja_valoa

Tänä vuonna kuvat tulevat myös tänne blogiin omaan osastoonsa. 

En ole varsinaisesti jouluihminen, mutta tämä joulukalenterin tekeminen on se juttu eli tekeminen ja omien ideoiden jalostaminen.

Siipä Tip-Tap-Tip-Tap . . .

21.11.2020 Hengästyttää jo itseänikin

Hyvä päiväkirja

Kulunut viikko on ollut todella täynnä aktiviteettia. Tai jos oikein tarkasti katson kalenterimerkintöjä, viime perjantai oli viimeksi päivä jossa ei ollut mitään sovittua kalenterimerkintää. Silloin oli kolmastoista päivä ja minulla siivouspäivä. Hyvä päivä oli.

Mutta sitten tähän kuluneeseen viikkoon, joka hengästyttää näin jälkeepäin ajatellen ihan itseänikin. Kaikki tekeminen on silti ollut kivaa.

Viime lauantaina tulin valituksi Nokian Invalidien hallitukseen kaudeksi 2021. Tiedossa on jo mikä tulee olemaan pestini hallituksessa, siitä sitten kun se varmistuu.

Viikon aikana olen ulkoiluttanut itseäni ja ystäviäni Pirkkalassa, Kangasalla ja Tampereella. Onhan se nyt kivampaa ulkoilla ja kuntoilla jonkun kanssa, yksin kuntoilua minulla on niin monien vuosien verran takana, että tämä on oikein hyvä näin.

Tiistaina oli Sotilaskotiyhdistyksen kevät-/syyskokous. Kokouksen aluksi jaettiin vuoden aikana haetut tunnustukset ja ansiomerkit. Minulle on haettu ja myönnetty hopeinen ansiomerkki aktiivisesta sotilaskotityöstä. Merkin myöntämiseen toki on vaikuttanut se työ mitä olen sotilskotisisarena olon aikana saanut aikaan vuodesta 2003 lähtien. Toki tämä korona-aika aiheutti sen, että muut harrastukset olivat tauolla ja voin tehdä Sotilaskodissa enemmän. Taisin olla useamman kuukauden aikana vähintään joka toinen tiistai kirjastossa. 

Nuo kirjastossa vietetyt tunnit herättivät kiinnostuksen kirjaston toiminnan uudistamisesta, näkyvyyden parantamisesta ja monesta pienestä asiasta, jolla voitaisiin aktivoida nykyisiä varusmiehiä lukemaan. 

Sotilaskotiyhdistyksen syyskokous on yhdistyksen vastuuhenkilöistä päättävä elin. Niin siinä sitten kävi, että minusta tuli kirjaston uusi vastaava. Ainakin itsestäni tuntuu siltä, että minulla on selkeä visio siitä mitä kirjaston toiminnan aktivoittamiseen voidaan tehdä. Toimikausi alkaa tammikuusta, joten kääritään hihat silloin sitten. 

Keskiviikkoisin lämmitän Alisen avantosaunan saunaa. Se on rentoa puuhaa. Saa olla ihan itse omien ajatustensa kanssa, pienen kauniin järven rannassa. Keskiviikkoiltana olin myös Rintasyöpäyhdistyksen vertaisillassa, jossa oli lymfajumppaohjaaja. Miten yksinkertaista ja helppoa. Minäkin osaisin vetää tuollaisen jumpan. Ja sitten päähän tuli ajatus, että mitäs jos nyt kuitenkin vähän rajoittaisit.

Torstainna minulla oli kaksivuotis kontrolli mammografia. Kaikki hyvin ja ultran tehneen lääkärin määräyksestä leivoskahvit, eikä kaloreita saanut laskea. No en laskenut, sitten kyllä olin vesijuoksemassa ystäväni kanssa iltapäiväillä.

Ulkoilu, saunanlämmitys ja tämä kirjoittaminen ovat melko hiljaista hommaa. Tämä johdantona siihen, että muutamien viikkojen ajan olemme nyt miettineet ääniyliherkkyyttä. Olen jo aikaisemminkin ollut tai siis korvani ovat olleet meluherkkiä. Se tietää siitä että meluisan tapahtuman jälkeen korvat soivat usean tunnin ajan. Nykyisin kun olen hiljaisessa ympäristössä korvani eivät soi niin paljon. Siitä tuolla blogitekstien puolella enemmän.

Tänään pitäisi olla yhden saunan avajaiset, saapa nähdä suosiiko keli vai ei. Eihän se tietenkään saunan sisällä haittaa, eikä kyllä lammessa kävijöitäkään.