Toivon ja Uskon, Tie jatkuu ja (11/2018)

Syöpähoitojen keskellä tulevaisuudentoivo oli välillä vähissä. Näissä kolmessa runossa sitä kuitenkin on.

Toivon ja uskon

Ojennan käteni tulevaisuudelle
lasken silmäni taivaanrannan
ääripisteen tuolle puolen.

Toivon ja Uskon

Kärsivällisyys, lähes katkeamaton
unelmani siivotulla pöydällä
viitekehyksen reunoille saakka.

Toivon ja Uskon

Yllän taivaanrantaani
katson näköistäni heijastusta
sateenkaaren kaikissa väreissä.

Tie jatkuu

Otin tyhjän paperin ja kynät
katsoin paperia

Annoin kuvan tulla, sallin kynille äänen
tunnustelin kyniä
niiden eri värejä
annoin niille aikaa

Ruskea kuiskasi
”Minä aloitan”
piirsin viivan, toisen, kolmannen
tuli aita jossa on aukko
piirtyi hiekkatie

Vihreä väitti
”tarvitaan heinää ja puita”
Sininen vaati
”lampi, kuvassa pitää olla lampi”

Kynät kertoivat mitä piirrän
kun kuva ilmestyi paperille
sen nimeksi tuli
Tie jatkuu

(11/2018)

Se on jäätynyt ja sulanut
Se on pisaroina ikkunassa

Se on luottanut ja pettynyt
se on murusina peiton alla

Se on lähtenyt ja palannut
Se on kuin vesi ja rakkaus

Synkempiä sävyjä

SUOLAINEN NOUSEE

Kun kuutamolla
satoi vettä
Silmäni kastuivat

Paiste auringon
pisaroita silmissäni
kuin
Aamukastetta poskipäillä

Suolainen nousee
Syvältä sydämestä
haihtuen
hengityksen mukana

SURULLINEN PÄIVÄ

Hiljaisuus tulee ikuiseksi,
pölyn pintaan ei enää jää jälkiä.

Sanojen tarkoitus päättyy siihen hetkeen
kulkee läpi seinien
näkee sieluusi saakka.

Pysähtynyt ajatus
ajattimuudesta
säilötty rajattomaan tilaan.

Tänään ei ole kokonaisia ajatuksia
Tänään ei ole puolikkaita tunteita
Tämä päivä jää muistoihin
surullisena päivänä

ELÄMÄNI HENKÄYS

Kuutamolla kuvajaisten aika,
istuu elämäni keskellä,
syvä henkäys,
ajatusten rentous,
kääntyy kasteiseen aamuun.

Tässä pysähtyneessä hetkessä,
kuiskasi
Pisara kuivalla maalla,
kääntyi jäädäkseen
Maailmanpyörään.

Kuutamolla,
Elämäni henkäys
Kääntyi jäädäkseen.

Runokirjan murrerunoja

MUN RUNO

Koko aja miäles,
kaunist kahren keske,
anta ilo ja onne olo.

Se on, ko sää katot munt
ojenna kätes mun olkapääl
ja tiärät, se tuntu hyvält.

MUMMUI

Mää katoin pehmossi mummui
kutime kilisevä nuri ja oikke
lank’kerä kiärivä pisi lattia.

Mummuil on rypyi ja rypyis
niis o sisäl mennei
iloi ja surui.

Ne o neulottu sukkihi
mut jälje, ne ova jääny
silmäkulmaha.

ÄLÄ SIIT HUALI

Aurinkonpaistet oravanpesäs

Kärpässi hevosehännäs

Vesilätäk kummisaappa al

Kui ova noi pilve noi matalal

Täräys käve yli taiva

Se o selitys kipuhu ja vaiva

Jäsene kertova kummone on sää

Älä siit huali, se o vaa elämää

MÄÄ JA MÄNTY

Mänty, toispualine
Nautti aurinkost ja syksyst
On ollu paikalla ikuisuure

Mää, pualmiäline
Nauti liikkest ja istu bussis
Ole vaihtanu paikka ja muuttunu

Metsä, se o saanu ruskan
Joka syksyne luapumise tuska
Tiätä et tule talvi
Lauppia lepo

Jos kevääl taas olis elämäs kunnos
Mänty ja Mää

Elämä on

Elämä on huonoja vitsejä ja hukattuja avaimia.
Se on pakkasta aamulla ja ilmakuplia patterissa.

Elämä on kuivaneita maalipurkkeja ja kellastuneita tapetteja.
Se on jäähtynyt aamukahvi ja myöhästyminen bussista.

Elämä on vähän sinnepäin, mutta ei sinne saakka.
Se on kuin vettä hörpännyt saapas tai räystäältä niskaan pudonnut lumi.

Elämä on unelmoimista ja toivomista ja usein turhaan huolestumista.
Se on aamuinen hernerokkasumu ja äänekäs varisparvi.

Elämä on perseeseen ammuttu karhu ja sähisevä villikissa.
Se on unohtuneita valokuvia ja uutisia, rikkinäisiä sukkia ja pohjaan palanut puuro.

Elämä on muistoja asioista, joista tulee hyvälle tuulelle ja
asioista, jotka mieluummin unohtaisi.
Se on pieniä onnenhetkiä keittiössä ja onnistunut pullataikina.

Sellaista se Elämä on.

***********************

Tämä on runokirjan ensimmäinen runo. Alunperin  kirjoitettu lounaismurteelle ja myöhemmin suomennettu, pyynnöstä. Pohdin usein elämän tarkoitusta ja sitä mikä se on, miten me sen koemme eläessämme. 

Potilaan kynästä: Runoja syövän keskeltä

Julkaistu 19.8.2019: www.syopapotilaat.fi/ajankohtaista/blogit/potilaankynasta
Samat runot löytyvät myös runokirjasta B-kuppi

Milloin tahansa

Milloin tahansa voi käydä niin
että jäät tullissa syyttömänä kiinni
eikä sinua uskota, vaan
viedään kuin vierasta sikaa.

Milloin tahansa voi käydä niin
että elämäsi junaraiteen vaihde
kääntyy vahingossa väärään asentoon
joudut raiteelle joka on remontissa.

Milloin tahansa voi käydä niin
että jäät suojatiellä auton alle
ja sinulta jää kaikki kesken…  

Yöni

Nukuin yöni
kilon paloina ja tunnin siivuina.
Välillä on niin kuuma
että heitän peiton lattialle
ja sydän hakkaa juoksuvauhtia.
Välillä on niin kylmä
että tarvitsen flanellipaidan
ja villasukat.

Kylmä kivistää kynsiä
kuumuus polttaa sisällä.
Arpikin on arka.
Eikä minulla ole muuta vaihtoehtoa
kuin sietää, kestää ja kärsiä.  

Sohva hellii minua

vaikka minä vaivun epätoivoon
sohva hellii minua
vaaleanpunainen peitto hellii minua
äidin tekemät töppöset hellivät minua
ne pitävät lämpimänä
pyyteettömästi

olen uupumuksen pohjalla
hiljaisuus seuranani, vain
kellontikitys hiljaisuudessa
ilmastoinnin humina hiljaisuudessa
tuokio tässä ja nyt
elävänä

selvisin eilisestä
vaikka en luullut
väsymys kaikkialla
mustuneissa kynsissä ja
silmänalusissa  

Kun en jaksanut

Tunnista toiseen
tutkin tummentuneita silmänalusia
vekkejä kulmissa, kuivaa ihoa

Minuutista sekunteihin
tunnemaailma vaihtuu
kuin valonkatkaisimesta napsauttaisi

Hengityksen rytmi
humina korvissa, sydämen lyönnit
vajoamisen tunne kun uuvut

Se mitä olin eilen,
en ole enää tänään tai huomenna
sopeutumisen vääjäämätön pakko

Kuin pyöreä palikka
olisi repimällä ja väkivalloin
laitettu kolmion muotoiseen koloon

Mustuneet kynnet
irtoilevat hiukset ja putoavat ripset
pakon edessä sietämistä

Pahvilta maistuva ruisleipä
ikenissä heiluvat hampaat
kuvotus kuin olisit raskaana

Tunnista minuutteihin ja sekunteihin
lasken hetkiä, joko helpottaisi
montako päivää vielä?

Tsemppiä ja voimahaleja
Voisiko joku pestä WC:n?
Minä en ole jaksanut

Hengityksen rytmi on vielä
se mitä olin eilen, en ole enää
tunsin vain hetket kun en jaksanut  

Aurinko varjojen takana

Olin liian heikko
olemaan vahva.
Olin liian väsynyt
hymyilemään.
Olin epävarmuuden ympäröimä
voimatta vaikuttaa.
Heikko, väsynyt ja voimaton
aurinko varjojen takana.

Rypistyneet vaatteet lattialla,
pölyt ikkunalaudalla,
lukemattomat lehdet eteisessä,
käsittelemätön suru sydämessä.

Heikoimmalla hetkellä
viimeisillä sielun voimilla
särkyneellä äänellä sisälläni
Näin sen

Auringon varjojen takana  

Pääsin maaliin

Polku, jolle jouduin
oli vaikea
Siinä oli mutkia,
kantoja, kuoppia.
Se tuntui alussa
loputtoman pitkältä.
Mutka kerrallaan,
päivä kerrallaan,
kävin polkuni,
kärsin vaikeudet
ja huonot hetket.
Perillä mietin että
paljon jaksoin
ja tuli päivä kun pääsin maaliin.